NordicBet

Nordicbet

Hyvä

520€ bonus + 100 ilmaiskierrosta

NordicBet on vedonlyöntiin erikoistunut sivusto, joka on nimensä mukaisesti pohjoismaalainen ja siksi kotoisa valinta myös suomalaisille vedonlyöjille. Vuonna 2002 perustettu NordicBet lähtikin siitä huomiosta, että Pohjoismaiden vedonlyöntikohteita ei ollut missään tarjolla. NordicBet on siis erikoistunut paikalliseen mutta myös kansainväliseen urheiluun. Vuonna 2013 siitä tuli osa Bettson Groupia, ja sillä oli sponsorisopimus Jääkiekon Mestarien liigan kanssa kaudella 2014–2015. Alun perin NordicBet oli suunnattu pääasiassa pohjoismaalaisille, mutta nykyään sillä on asiakkaita myös mm. Tšekeissä, Saksassa ja Sveitsissä.

NordicBet on toki paljon muutakin kuin vedonlyöntiä: siellä voi pelata myös pokeria ja. Urheiluhullulle rahapeleistä innostuneelle NordicBet on löytö, jota ei kannata ohittaa. Sen kokeileminen on ilmaista, ja pelaamiseen riittää suomen kielen taito.

NordicBet lyhyesti

Kaikki saman katon alla – Kasino, pokeri ja vedonlyönti
 Erityisen suosittu vedonlyöjien keskuudessa

 Hyvä tervetulobonus hyvillä ehdoilla

 Tunnettu ja vakaa yhtiö

Perustietoa

Kotisivut: www.nordicbet.com
Aloittanut Suomessa: 2002
Yhteys: support-fi@nordicbet.com facebook twitter
Talletusvaihtoehdot:

Arvostelu

  • Tervetulobonus
  • Pelivalikoima
  • Mobiili
  • Kampanjat
NordiBet1
NordiBet2
NordiBet3

Bonukset

Tervetulobonus NordicBetilla on saatavilla paitsi vedonlyönnin myös kasinon, pokerin ja Virtual Sportsin puolella. NordicBet tarjoaa vedonlyönnin puolella seuraavan tervetulobonuksen:

  • 100 % bonusta 1. talletukselle 100 euroon asti
  • 2. talletukselle 50 % bonusta 50 euroon asti; kun tämä on käytetty, lunastettavissa on 20 euron mobiili-ilmaisveto tallettamalla vähintään 10 euroa.

NordicBetin kasinon puolella hemmotellaan 520 euron ja 100 ilmaiskierroksen tervetulobonuksella seuraavasti:

  • ”Näyte”: vähintään 20 euron talletuksesta 20 euron bonus sekä 25 ilmaiskierrosta GLOW-peliin
  • ”Lämmittely”: talletuksesta 50 % bonusta 100 euroon asti sekä 25 ilmaiskierrosta Mega Fortune Dreamsiin
  • ”Vauhti kiihtyy”: talletus 200 euroon asti, josta 100 % bonusta sekä 25 ilmaiskierrosta Starburstiin
  • ”Hupi ei lopu”: 4. talletuksesta 100 % bonusta 200 euroon asti sekä 25 ilmaiskierrosta GLOW’hun, Mega Fortune Dreamsiin tai Starburstiin.

NordicBetin pokerin tervetulobonus on hulppea: sen voi valita jopa 1000 euroon asti. Lisäksi uusille pelaajille on luvassa 1500 euron viikoittaisia turnauksia sekä haastesuorituksia, joista palkitaan esimerkiksi käteisellä, turnauslipuilla tai ilmaiskierroksilla.

NordicBetin Virtual Sports -peliaula tarjoaa urheilutapahtumia päivästä tai kellonajasta riippumatta. Tervetulobonuksena uudelle asiakkaalle myönnetään 10 euron bonus, joka käytetään vedonlyönnissä, ja jota seuraa uusi 10 euron bonus samaan peliin välittömästi käytön jälkeen. Valikoimaan kuuluu jalkapalloa, tennistä, koripalloa sekä hevos- ja vinttikoirakisoja.

Pelivalikoima ja ohjelmisto

Niin ikään pohjoismaalaisen NetEntertainmentin laadukkaat pelit löytyvät nykyään lähes jokaiselta kasino- ja vedonlyöntisivustolta, eikä NordicBet tee tässä poikkeusta. NetEntin pelit löytyvät Casino Redin puolelta, ja täydennystä valikoimaan tuovat tunnetut Microgamingin pelit, jotka odottavat pelaajiaan Casino Blackin hämyssä. Blackin puolella voi pelata myös Williams Interactiven ja parin pienen valmistajan pelejä. Esimerkiksi Mega Muulah, Jurassic Park ja Thunderstruck 2 ovat sellaisia pelien nimiä, jotka kannattaa pitää mielessä.

NordicBetin kasinopeleissä riittää valinnanvaraa, sillä perinteisten pöytä- ja kolikkopelien lisäksi valikoimassa on raaputusarpoja, videopokeria, kenoa, korttirulettia ja bingoa. Maininnan ansaitsevat myös hedelmäpelit, joista etenkin Mega Fortune tehnee vaikutuksen jokaiseen – eikä vähiten siksi, että jättipotit ovat todella suuria eli useita miljoonia euroja. NordicBetin koukuttavuus saattaa vallan hyvin perustua myös vaikkapa sellaisiin peleihin kuin Game of Thrones, Hugo ja – suorastaan legendaarinen – Starburst.

Rahansiirrot ja luotettavuus

Asiakaspalvelu toimii myös ja varsinkin suomalaisten suuntaan, syntyihän NordicBet alun perin pohjoismaalaisten tarpeisiin. Luonnollisesti sivusto avautuu siis suomalaisille suomenkielisenä, ja palvelua saa suomeksi sähköpostin ja chatin kautta; puhelimessa asiointi saattaa tapahtua jollakin muulla kielellä.

Talletukseen NordicBet tarjoaa useimmin käytettyinä vaihtoehtoina Visaa, MasterCardia, tilisiirtoa, Skrillia tai Netelleria. Luottokortilla tehdyt talletukset siirtyvät pelitilille välittömästi, mutta tilisiirrot voivat viedä 3–5 päivää. Maksuja tallettamisesta NordicBet ei peri.

Voitot voi verovapaasti nostaa suoraan omalle pankkitililleen. NordicBet lupaa käsitellä kotiutuspyynnöt vuorokauden kuluessa.

Yhteenveto

NordicBet ei ehkä ole panostanut ulkoasunsa näyttävyyteen yhtä paljon kuin monet muut vedonlyönti- tai kasinosivustot, mutta kyseessä on toimiva, etenkin suomalaisille sopiva selainkasino. Pelien kokeilu on sallittua ilman rekisteröitymistä, joten sikaa säkissä ei tarvitse ostaa.

Casumo
520 € tervetulobonus!
Summary
Review Date
Reviewed Item
NordicBet
Author Rating
41star1star1star1stargray